29 Jul 2012

Vietnamilaiset kevätkääryleet




Japanissa opiskellessani ystäväni tutorina toimi vietnamilainen tohtoriopiskelija Anh, joka oli japanilaisen tutorini ystävä. Vaihtomme loppupuoliskolla he järjestivät minulle ja ystävälleni pienimuotoiset läksiäiset nyyttärimeiningillä ja Anh toi meille vietnamilaisia kevätkääryleitä. Sitä aiemmin olin syönyt ainoastaan kiinalaisten ravintoloiden uppopaistettuja kääryleitä. Niistä inspiroituneena ja Allt om Mat-lehden (Nr.11/2012) ohjetta hieman mukaillen tein oman versioni. Harmillisesti en nyt tähän "hätään" löytänyt mistään kaupasta lasinuudeleita, joten oli tyytyminen riisi-vermiselliin.

24 Jul 2012

Crescendo




Rakastan kahvia. Aamuni alkaa aina mukillisella kahvia. Suodatan sen MoccaMasterilla suoraan johonkin Muumi-mukeistani (näin välttyy kahvikannun pesulta). Juon sen lähes poikkeuksetta mustana ilman sokeria (kuten Twin Peaksin agentti Cooper). Ainoastaan mikäli minulla on epäilyksiä kahvin mausta, laitan sinne kermaa (tai kerman puutteessa maitoa). Epäilykseni heräävät yleensä, mikäli kahvi näyttää laihalta, haisee seisseeltä tai tiedän sen olevan "pannunpohjia".

22 Jul 2012

Blueberry Fields




As it's now time for ripening blueberries, I've been in the forest quite a lot. I've found areas so full of blueberries that once you start picking them you can't simply stop doing it. I love forests! It's so relaxing to stroll among the trees and breathe refreshing air full of "green" smell :)


20 Jul 2012

Nerikiri - japanilaiset papumakeiset



Ollessani vaihto-opiskelijana Japanissa ihastuin kauniisiin perinteisiin japanilaisiin makeisiin (wagashi). Aluksi ne maistuivat hieman oudoilta, sillä raaka-aineina on länsimaiseen suuhun perin outoja makuja: anko, makea azukipaputahna sekä riisijauhoista tai tahmeasta riisistä tehty massa, mochi. Wagasheja on perinteisesti tarjottu kitkerän vihreän teen kanssa, mistä syystä ne ovatkin makeita. Aluksi kaikki wagashit maistuivat tosi makeilta, mutta sittemmin olen kehittänyt addiktion etenkin mochiin, ihanaan riisi"massaan". Kun palasin Suomeen, täkäläiset leivokset maistuivat aluksi todella makeilta, joten olen päätellyt, että wagashin makeus on siis jotenkin erilaista...

Estetiikka on todella tärkeää japanilaisille ja myös wagashit ovat yleensä todella kauniita. Yleensä kauden wagashit heijastavat vuodenajan teemaa: esimerkiksi keväällä wagashit ovat kirsikankukan muotoisia, maistuvat sakuralta (=kirsikka, ja tällä tarkoitetaan siis kukan makua(!)) tai ovat muuten kauden väreissä. 

Resepti ilmaantuu tänne myöhemmin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...